Asiakkaiden tuloksia ja palautteita
Lue minkälaisia tuloksia asiakkaani saavat
ja mitä he kertovat valmennuksesta

Sakri osallistui valmennukseen
vuonna 2022. Palaute saatu 3.10.2022 LinkedInissä.

Tero osallistui valmennukseen vuonna 2020. Palaute saatu 3.3.2023 LinkedInissä.

Tero osallistui valmennukseen vuonna 2020. Palaute saatu 15.5.2022 LinkedInissä.

"Ilman valmennuksessa opittuja stressinhallinnan työkaluja, en olisi kestänyt niitä paineita."
Lähdin syksyllä 2022 Helsingin Kaupungin palkkapalvelun asiakaspalvelun päällikön pestiin ratkaisemaan jättimäisiä palkkasotkujen ongelmia. Paineet olivat kovat sekä median, kaupungin johdon että työntekijöiden suunnalta.
Valmennuksen ansiosta olin rauhallinen, ymmärtäväinen muita kohtaan, pystyin hyödyntämään omia ja muiden vahvuuksia, ja mikä parasta, saamaan konkreettisia tuloksia aikaan ja tiimiltäni kiitokset!
Olen aiemmin käynyt paljon johtamisvalmennuksia ja tunnetaidot olivat tuttuja. Mutta vasta Happiness Design™ -valmennuksessa todella ymmärsin ja oivalsin mitä teoria tarkoittaa sovellettuna juuri minun elämääni käytännössä, se on tämän valmennuksen Helmi. Vahva suositus valmennukselle!
- Arto Smedberg, johtaja & valmentaja
Osallistui valmennukseen: 2022
Palaute saatu: 04/2023

"Helposti paras valmennus tähän mennessä!
Vahva suositus!"
Valmennuksesta sain työkalut stressitilanteisiin loppuelämäksi. Käytän työkaluja nyt automaattisesti, kun eteeni tulee mikä tahansa ongelmatilanne, jos en vaikka saa unta tai jokin tilanne triggeröi. Ulkoiset haasteet eivät enää niin helposti hetkauta sisäistä mielentilaani.
Olen myös oppinut vielä enemmän keskittymään ja nauttimaan nykyhetkestä. Olo on inspiroitunut, ja mieli ja kevyt ja avoin. Uskallan tehdä luovia ja rohkeita päätöksiä.
Olen tyytyväinen lopputuloksiin, suosittelen muillekin! Kannattaa miettiä sijoitusta pidemmällä aikajänteellä, laskea myös kustannuksen sille, että jää nykytilanteeseen vielä pidemmäksi aikaa. Sijoitus on pieni, jos sen avulla löytää parempia tunteita ja suuntia elämässä.
- Sakri Säkkinen, yrittäjä & myyjä
Osallistui valmennukseen: 2022.
Palaute saatu: 10/2022

"Tuntuu kuin olisin herännyt unesta. Viimeksi olen ollut näin läsnä lapsena."
Valmennuksen myötä osaan olla paremmin läsnä ja tuntea rauhaa ja kiitollisuutta tässä hetkessä. Keskittymiseni on parantunut, aistini avautuneet ja luon esimerkiksi paremmin yhteyden jopa tuntemattomiin ihmisiin levollisella olemuksellani. Tämän ovat myös muut ihmiset huomanneet ympärilläni.
Haastavissakin tilanteissa minun on oppimieni työkalujen avulla helppo luoda itselleni rauhallinen olotila, jonka ansiosta teen aiempaa viisaampia päätöksiä. Ja vastoinkäymisiin suhtaudun nyt oppimatkoina, jotka voivat vahvistaa minua.
Koen, että "pakko on paras muusa" - valmennukseen osallistuminen oli avain siihen, että sitouduin harjoitteluun ja sain suuren muutoksen aikaan lyhyessä ajassa. Valmennus oli iso käänteentekijä elämässäni.
- Charlotte Alarova, Customer Success Manager
Osallistui valmennukseen: 2023.
Palaute saatu: 8/2023

"Kykyni kontrolloida omia reaktioitani tunnekuohuissa on kehittynyt."
Tunnistan entistä herkemmin ne hetket, kun negatiivinen ajatuskehä pyörähtää käyntiin, jolloin osaan olla vahvistamatta sitä.
Yksi suurimmista valmennuksen hyödyistä on ollut positiivisista tilanteista haltioituminen ja heittäytyminen onnen ja ilon tunteisiin. Eli mielen "käsijarrun" vapautuminen.
Palaan edelleen valmennusmateriaaleihin - ja yhteistyömme on 2 vuoden takaa. Voin lämpimästi suositella tätä valmennusta.
- Tero Angeria, Myyntijohtaja, Atlassian
Osallistui valmennukseen: 2020.
Palaute saatu: 2020, 2022 & 2023.

"Suosittelen Heidin valmennusta kaikille, jotka haluavat kehittää johtamis- ja ihmissuhdetaitojaan"
Itselleni isoin oivallus oli se, että negatiiviset tunteet voi ottaa positiivina vastaan. Olen yrittänyt joko blokata niitä tai selittää niitä järjellä itselleni, mikä ei johda mihinkään. Heidin antamat työkalut ja mallit ovat erinomaisia, ne auttavat ainakin minua ymmärtämään ja hyväksymään asioita paremmin.
Prosessi lähtee meistä jokaisesta itsestä liikkeelle. Ilman syvällisempää itsemme tarkastelua on vaikea lähteä luomaan vahvoja siteitä muihin.
- Antti Laakkonen, Markkinointijohtaja, Constellium
Osallistui valmennukseen: 2020.
Palaute saatu: 2020.

"Olen nyt rauhallisempi vaikeissa keskustelutilanteissa tiimin jäsenten ja asiakkaiden kanssa."
- Jaakko Romu, yrittäjä, Band of Branchers
Osallistui valmennukseen: 2021.
Palaute saatu: 2021.
Palautteita vuodelta 2023




"Maailma tuntuu paljon valoisammalta, kuin puoli vuotta sitten."
Lähdin mukaan valmennukseen, koska olin voimakkaassa negatiivisessa ajatus- ja tunnekierteessä - epätoivoa, ahdistusta, kiukkua.
Sain valmennuksesta työkalun, johon tukeutua paniikkitilanteissa. Jos minusta tuntuu, että en jaksa enkä pärjää oman itseni kanssa, työkalun avulla saan sammutettua hätätilamoodin ja palauttamaan itseni rauhalliseen mieleen. Voin rauhallisin mielin luottaa siihen, että myrskyistä selvitään.
Merkittävin oivallus oli, että ymmärsin ihan konkreettisesti, että minä en ole negatiiviset ajatukseni. Nyt maailma tuntuu paljon valoisammalta kuin puoli vuotta sitten.
Kaiken kaikkiaan valmennus oli positiivinen matka, toivon että muutkin löytäis tän!
Hanna, Key Account Manager.
Asiakas vuonna 2023. Palaute saatu 28.9.2023.
Keho-mieli -yhteyden oppiminen &
myönteisten tunteiden vahvistaminen
"Tunteiden äärelle pysähtyminen on ollut koko tämän valmennuksen ydin minulle. Sain ahaa-oivalluksen keho-mieli -yhteydestä, mitä en ole aiemmin edes ajatellut.
Ymmärrän nyt keho-mieli -yhteyden sekä teorian tasolla että käytännössä. Tiedostan nyt miltä eri tunteet tuntuvat kehossani. Osaan kuunnella kehoani ja pysähtyä tunteiden äärelle. Osaan myös itse konkreettisesti laskea stressitasojani.
Tunnistan myös hyvät tunteet vahvemmin ja osaan pysähtyä fiilistelemään ja vahvistamaan niitä. Läsnäolon ja kiitollisuuden hetkiä on enemmän kuin ennen."
Nainen, asiantuntijatehtävissä. Asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 11.8.2023.
"Sain konkreettisia työkaluja,
joita en saanut terapeutilta"
"Lähdin valmennukseen koska minua on vaivannut negatiivisessa ajatuskierteessä pyöriminen, mieli oli mennessä tai tulevassa. Neuvo, jonka sain terapeutiltani, oli että "älä mieti niitä menneitä", "rauhoitu" ja "hengitä". Mutta MITEN se käytännössä tehdään?
Heidi on kasannut konkreettiset työkalut ja ohjeet siihen, mitä tehdä negatiivisen ajatuskierteen hetkellä. Ajatteluni on muuttunut positiivisemmaksi ja elämiseen tässä hetkessä. Osaan pysähtyä kun ajatukset lähtevät pyörimään samaa rataa.
Minä todella toivon Heidille hyvää ja että hän lyö läpi, jotta muutkin saavat avun tästä valmennuksesta."
Nainen, asiantuntijatehtävissä. Asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 11.8.2023.
Eroon ahdistuksesta
- tilalle mielenrauhaa ja tyyneyttä
"En iki-kuuna päivänä olisi uskonut, että näin syvään juurtuneita negatiivisia ajatusmalleja pystyy muuttamaan.
Massiiviset ahdistuksen tunteet ovat väistyneet ja olen saanut tilalle mielenrauhaa, tyyneyttä ja positiivisuutta elämääni. Lisäksi parisuhderintamalla ei ole kolmeen vuoteen mennyt näin hyvin.
En olisi keväällä uskonut näin suureen muutokseen vain kahden kuukauden aikana."
Nainen, asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 7.8.2023.
Irti negatiivisista ajatuskierteistä
& ajattelun muutos myönteiseksi
"Olen itsekin yllättynyt miten nopeasti ajattelun muutos tapahtui. Jo parin harjoituskerran jälkeen opin stoppaamaan negatiiviset ajatuskierteet ja jopa ehkäisemään ne kokonaan, en enää lähde niin herkästi vellomaan niissä.
Myös oman itseni arvostaminen ja rakastaminen on noussut uudelle tasolle.
Tästä valmennuksesta on ollut suunnattomasti apua. Suosittelen vahvasti osallistumista muillekin!"
Nainen, asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 3.8.2023.
Opin tekniikan kohdata ahdistavia tunteita ja vapautua niistä - ja jopa fiilistellä niitä :)
"Haasteenani oli ahdistus sosiaalisissa tilanteissa sekä haastavissa johtamistilanteissa. Työkalut jotka sain ovat toimineet yllättävän hyvin joka tilanteessa. Olen käyttänyt työkaluja myös jos olen herännyt yöllä ja jokin asia on pyörinyt mielessä, olen saanut rauhaa niihin hetkiin.
Olen oppinut tekniikan kohdata ja vapautua ahdistuksesta. Osaan nyt ns. fiilistellä voimakkaitakin tunteita ja antaa niiden olla. Ne menevät nopeasti ohi.
Ennen voimakkaat tunteet ovat ahdistaneet, nyt en enää säihkähdä niitä."
Mies, johtotehtävissä. Asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 28.6.2023.
Rakkaus ja arvostus itseä kohtaan
"Aamulla töihin ajaessa tunsin kun mieleni kääntyi uuteen asentoon, näin itseni uudessa valossa. Hyvän olon tunne valtasi minut ja tuli onnen itku. Ajattelin, että OLEN IHANA!"
Nainen, asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 3.8.2023.
Lomalla rentoutuminen
"Olen pystynyt olemaan lomalla (kesä 2023) ajattelematta työasioita, osasin relata niistä. Uskon, että valmennuksella on sen kanssa paljon tekemistä. :)"
Nainen, asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 3.8.2023.
Heidin ote valmennukseen oli inhimillinen
"Sulla Heidi on ollut inhimillinen ote tähän valmennukseen. Oon tykännyt siitä, että olet avoimesti jakanut omia kokemuksia."
Nainen, asiakas kesällä 2023. Palaute saatu puhelimessa 3.8.2023.
"Teinien kanssa vuorovaikutus ja ilmapiiri on parantunut."
Valmennuksen positiiviset vaikutukset ulottuvat minun lisäkseni myös kotiin ja suhteeseeni teini-ikäisten lasten kanssa.
Paljon on kiinni siitä, miten minä vanhempana reagoin eri tilanteisiin. Kun itse kohtaan tilanteet rauhallisesti, pystyn heti vaikuttamaan ilmapiirin ja vuorovaikutukseen teinien kanssa. Ja myös lapset rauhoittuvat.
Voin toimia positiivisempana mallina lapsille siinä, miten tunteisiin reagoidaan ja miten niitä käsitellään.
Valmennus vaikutti positiivisesti minun lisäkseni myös monen muun ihmisen elämään!
Hanna, Key Account Manager.
Asiakas vuonna 2023. Palaute saatu 28.9.2023.
Palautteita vuodelta 2022
Vapaudu työssäsi ylianalysoinnista ja turhasta murehtimisesta
Voin ihan käsi sydämellä sanoa, että kannatti osallistua ja sijoittaa valmennukseen. Suurin hyöty on ollut se, että työasioiden ylianalysointi ja murehtiminen eivät enää vaivaa, asetan selkeämmin rajoja enkä jää syyttelemään itseäni. Olo on kevyempi. Jäin myös ensimmäistä kertaa lomalle ilman stressiä.
Olen saanut paljon Heidiltä ihmisenä myös, vaikka ei olla livenä tavattukaan, niin positiivisuus välittyy ja sai itsenikin miettimään ja tekemään pikkusen enemmän oman hyvinvoinnin eteen.
Jokaisen olisi hyvä oppia näitä työkaluja, ja oppia käymään keskustelua itsensä kanssa ajatuksista ja olettamuksista, jotka eivät välttämättä ole totuus.
Talous- ja Henkilöstöpäällikkö, asiakas vuonna 2022.
Vahvista läsnäoloa hektisessä myyntityössä
ja ruuhkavuosiarjessa
Lähdin mukaan valmennukseen, koska olin kyllästynyt tilanteeseen, jossa olin. Usein, kun ajoin autolla kotiin, tuntui kuin kaikki kaatuisi päälle. En muista enää milloin viimeksi sitä olisi tapahtunut. Se on jäänyt kokonaan pois valmennuksen aloittamisen myötä.
Tiedostan nyt kun alakuloisuus, hermostuneisuus tai kiire painaa päälle. Minulla on työkalut mielen rauhoittamiseen, sekä töissä että kotona. Aivoni muistuttavat minua rauhoittamaan itseni stressaavissa tilanteissa automaattisesti.
Kannattaa lähteä valmennukseen, et tule pettymään. Saat kunnon työkalut, joiden avulla saat muutoksen aikaan. Minulla tämä on toiminut, varmasti toimii muillakin.
Myyntipäällikkö, asiakas vuonna 2022.
Irti negatiivisista ajatuskierteistä
"Saan nyt itseni nopeammin kiinni negatiivisista ajatuksista ja niiden pysäyttäminen on helpompaa. Minulle ylipääseminen on ollut aiemmin vaikeaa ja olen voinut jäädä vatvomaan esim. jotakin virhettä pitkäänkin pääni sisällä."
Nainen, asiakas vuonna 2022.
100% vastuu omasta hyvinvoinnista
"Hyödyllisin oppi valmennuksesta on ollut se, että en voi odottaa jonkun muun tekevän muutoksia minun puolesta, vaan kyllä ne muutokset on ihan minun itse tehtävä :D Kyllähän minä tämän olen tiennyt, mutta nyt se on vieläkin selvempää."
Nainen, asiakas vuonna 2022.
Itsetuntemuksen kehittäminen
"Kävin aiemmin 5 kertaa työpsykologilla, mutta siinä ei ollut juonta, jäi jutusteluksi. Sain vain ohjeeksi, että 'kannattaa keskittyä itsetuntemuksen kehittämiseen'. Happiness Design™ -valmennuksessa sain konkreettiset työkalut itsetuntemuksen kehittämiseen."
Mies, asiakas vuonna 2022.
Saa apu tahmeisiin aamuihin
"Ennen valmennuksen aloitusta aamuni alkoivat usein negatiivisella mielellä. Nyt olen saanut tähän ratkaisun!"
Nainen, asiakas vuonna 2022.
Puoliso huomannut muutoksen
"Puolisoni sanoi, että 'Kyllä se taitaa olla niin, että olet tuosta valmennuksesta apua saanut. Olet iloisempi'."
Mies, asiakas vuonna 2022.
Rauhoittunut lapsi
"Kun 2,5-vuotias aloitti kiukuttelun, toiminkin toisin, enkä lähtenyt hermostumaan. Sen sijaan rauhoitin itseni, ja lapsikin rauhoittui!"
Mies, asiakas vuonna 2022.
Irti katkeruudesta & itsekunnioituksen palautus
"Lähdin valmennukseen, koska tunsin katkeruuden tunteita liittyen edelliseen työpaikkaan. Halusin vapautua negatiivisista ajatuskierteistä ja palauttaa itsekunnioitukseni.
Nyt oloni on kevyempi, olen energisempi ja iloisempi. Enää ei ole pahan olon piikkejä, ja jos niitä tulisi, minulla on työkaluja hoitaa pahaa mieltä. Energiani on vapautunut tulevaisuuden suunnitteluun."
Mies, asiakas vuonna 2022.

Työkalut stressaavien tilanteiden kohtaamiseen
"Tiedän nyt miten kannattaa toimia, kun pahan olon tunne / stressireaktio tulee."
Mies, asiakas vuonna 2022.



Kiinnostuitko?
Varaa maksuton tapaaminen, niin katsotaan voisinko auttaa sinua ratkaisemaan haasteesi todistetusti toimivan Happiness Design™ -menetelmän avulla.
Työskentelen vain sellaisten henkilöiden kanssa, joita pystyn 100% auttamaan – joille voin siis taata tulokset 3 kk aikana! Eli en tuhlaa aikaasi tai rahojasi, jos on epävarmaa, toimisiko tämä sinulle.